maanantai 21. syyskuuta 2015

Ihmissuhteiden sujuvuus

Luulen, että osa ihmisistä vain ajautuu ongelmiin. Ihmissuhteet ovat heille hankalia, vaikka he uhraavat vaivaa niissä selviytymiseen. Usein se kai johtuu siitä, että tulee liian läheinen kontakti ihmiseen, jonka kanssa ei tule juttuun. Siihen kai auttaisi suoria jokainen sosiaalinen edesottamus sivistyneen käytöksen mukaiseksi ennen sen torteutusvaihetta, siis samalla etäisemmäksi. Luulen, että moni aloittaa kauniista ideaaleista ja päätyy ihmissuhteen tasoon, kun taas pitäisi tehdä toisin päin: ihan vain elellä, olla ihmisten kanssa tekemisissä sen verran kuin luonnostaan on ja sujuu hyvin, ja sitten vain ennen jokaista edesottamusta tsekata, että sen toteutus varmasti on moraalinen, sivistyneen käytöksen mukainen, niin sillä saa ongelmakohdat isoimmalta osin pois, koska sivistynyt tarkoittaa juuri monen hyväksi havaitsemaa moneen tarkoitukseen sopivaa, monelle hyvää, viisainta ratkaisua yhteiskunnankin ja tulevaisuuden kannalta. Mutta se siis merkitsee jonkin verran etäisempiä ihmissuhteita noin keskimäärin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti