Jos nojaa kovasti toiseen, niin toisen muut suhteet voivat tuntua hankalilta ja silloin olisi tärkeää, että kumpikin/kaikki noudattaisivat ohjetta "Elä ja anna toisten elää!" kaikkien vaikutusalueellaan olevien osalta, sillä eihän se tarkoita välttämätöntä sitoutumisen pakkoa vaan sitä, ettei aiheuteta katastrofeja muille ihan vain siksi, että itse haluaa jonkin tietyn suhteen ta ettei halua entistä.
Toisaalta, jos on moraalisempi luonne, niin tukee enemmän koko yhteisöön ja laajempaan piiriin tuttavia ja elämänmenoa ja sekä itse että puoliso ovat kai luontevammin huomaavaisia myös syrjähyppyjen sattuessa niin että "Elä ja anna toisten elää!" on helmpompi kaikkien noudattaa.
Jos tuo toinen nainen/mies on kovin omistelevainen, niin silloin on helpompi, jos on itse etäisemmin siltä osin kuin läheisempi kanssakäyminen takeltelee. Silloin koti on parille vähän niin kuin huvila: vanha kiva omakotitalo kuisteineen, perinteisine esineineen jotka tuovat tunnelmaa ja hiukan etäisemmiksi käyneine tuttuineen.
Ajan myötä näkee, miten toisen suhteen käy, sillä silloin se ei ole enää vanhan puolison kaltaisen suhde johonkuhun toisentyyppiseen vaan näkee mitä nuo kaksi keskenään rakentaisivat: onko se lyhyempää johonkin viisauteen tai elämänpiiriin tutustumista vai onko se se satama, jossa toinen tyyntyy ja hänen on hyvä olla, on sellainen elämäntapa se elämän päämäärä, koti poissa häiritsevien ikävän sortin ihmisten luota. Vai onko vanha suhde vaihtelevamman tyyppisenä se, missä kumminkin viihtyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti